Liikkuminen tapahtuman aikana kampukselta toiselle tapahtuu julkisilla kulkuneuvoilla omakustanteisesti. Siirtymiseen kampukselta toiselle kannattaa varata hyvin aikaa. Tältä sivulta löydät yleisiä ohjeita liikkumiseen.
Kaikkien yliopistojen tapahtumapaikat on merkitty Google-karttaan.
Helsingin yliopiston Kampuskartat 2018 (pdf). Karttoihin on merkitty tilat, joissa ohjelmaa on tarjolla. Lisäksi niihin on merkitty suositellut kulkureitit saavuttaessa kampukselle, sekä liikuttaessa kampuksen eri kohteiden välillä.
Reittioppaan avulla voit suunnitella oman kulkureittisi jo ennakkoon. Oppaasta näet aikataulut pysäkeittäin sekä arviot matka-ajoille. Reittiopas toimii helposti kirjoittamalla matkan alku- ja päättöpisteiden osoitteet kenttiin ”Mistä” ja ”Mihin”. Tämän jälkeen opas ehdottaa sinulle erilaisia reittisuunnitelmia, joista voit valita tarkoitukseesi sopivimman. Reittiopas tunnistaa katuosoitteiden lisäksi myös isoimmat maamerkit ja paikat (esim. rautatieasema, Kamppi jne.), joten matkareitti saattaa löytyä, vaikka et kohteiden tarkkoja osoitetietoja tietäisikään. www.reittiopas.fi.
Sama palvelu löytyy myös sovelluksena.
Matkalippuja voi edelleen ostaa linja-autojen kuskeilta ja lippuautomaateista. Voit myös ostaa matkalipun puhelimeen ladattavan HSL sovelluksen kautta.